Täällä ollaan taas. Kymmenen päivää Suomessa meni yhessä silmän räpäyksessä. Oli ihanaa nähdä kavereita ja sukulaisia ja perhettä. Kesällä kun lähettiin Suomesta, mulla oli jo nää lennot varattuina. Pystyin sanomaan mun kavereille, että alle kolme kuukautta niin jo nähään. Mua jännitti, että onks mun vaikeeta lähtee nyt takas, koska en tiiä yhtään, millon mä seuraavaks meen Suomeen tai nään mulle tärkeitä ihmisiä. Mut ei mun ollut. Olin vaan innoissaan, kun pääsee tänne takas. Tää on nyt mun koti, ja kotiin on aina ihana palata. Muutamat kyyneleet tuli, kun piti halata parasta kaveria ja iskää, mut se kuuluu asiaan. Mä tiiän et ne oottaa siellä. Ja ne tukee mua, olin mä missä päin maailmaa tahansa.
Tälläsen tytön mä kaappasin Suomesta mukaan. Saatiin siis äitin kanssa uus kämppis meille asumaan. Nyt ois tarkotus yhessä alottaa se kielikurssi ja sen jälkeen hommailla jotain duunia. Meillä on ihan sikana sunnitelmia ja raha tulis ihan tarpeeseen, hehe. No katotaan mitä tästä tulee. Oon ilonen, et mä saan jakaa tän upeen kokemuksen mun yhen parhaimman kaverin kanssa. Just Veeran kanssa puhuttiin, että ei oltais ikinä sillon ala-asteen heppaleirillä, jolla tutustuttiin, uskottu että me vielä asutaan yhessä ulkomailla.
Täällä kaks nuhanenää hippoasussa. Nyt me aletaan syömään pinaattimunakasta, johon unohdettiin laittaa pinaattia. Mitäköhän tästä meijän yhteiselosta oikeesti mahtaa tulla...
-Janina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti