lauantai 27. joulukuuta 2014

Christmas








Joulu meni ja tuli. Jouluaatto täällä on ihan normaali arkipäivä, tosin illalla kuuden maissa kaupat ja käytännössä koko Dublin sulki ovensa. Oli outoa kävellä hiljaisia Temple Barin katuja, jotka yleensä on kaikkea muuta kun hiljaisia. Onneks löydettiin yks avoinna oleva ravintola ja saatiin masut täyteen. Joulupäivä alkoi lahjojen avaamisella ja joulurauhan julistuksen katsomisella netistä. Täällä siis se joulupäivä on virallinen joulu. Sillon ei julkiset kulje ja koko kaupunki on ihan kuollut. Joulupäivän perinteenä on mennä mereen uimaan. Kyllä, mereen. Käveltiin reilu viiden kilsan päähän, jossa se 'virallinen' uimamesta sijaitsee. Siellä jengi hyppeli uikkarit päällä mereen, kun lämpöasteita oli about +3. Mä viihdyin rannan puolella untuvatakki päällä ja uggit jalassa. Sen jälkeen vuorossa oli jouluillallinen. Mulle tarjolla oli kylmäsavulohi/katkarapusalaattia, muut söi possua. Hyvin perinteistä suomalaista jouluruokaa siis. Tapaninpäivän tarkotuksena oli mennä laukkakisoihin, mutta vesisateen vuoksi päätettiin lähteä shoppailemaan, joka oli isoisoiso virhe. Myös muutama muu oli päättänyt lähteä alennusmyynneille. Muuten ollaan vaan chillailtu himassa, katotttu leffoja ja pelattu korttia. Vaikka tää ei miltään perus joululta tuntunut, oli ihanaa, että oma iskä tuli tänne sitä meijän kanssa viettämään. Se jos joku on paras joululahja!

- Janina






perjantai 19. joulukuuta 2014

Bonjour Paris

Voi Pariisi minkä menit tekemään! Sanon vaan kolme sanaa; Mä olen sanaton. Mä en oikeesti tiiä mitä kirjottais. Kolme uskomattoman upeeta päivää, kamerassa 588 kuvaa, puhelimessa 279, kävelyä 50,2km, well done girls. 



















Lauantaina oli mun elämän paras päivä, koska vuorossa oli Disneyland. Eipä haitannut vesisade ja litimärät jalat. Se kaikki oli oikeesti niin upeeta. Jouluparaati oli ihan huikee, mut se illan valoshow. Se oli jotain ihan uskomatonta. Se 15 minuuttia oli rehellisesti sanottuna mun elämän upein hetki! Voittaa valmistumisen sun muut isot juhlat mennen tullen. Kuulostaa sika tyhmältä, mut ihan oikeesti, ei pysty ees sanoin kuvailee sitä tunnetta. Iho oli kananlihalla  ja suu vaan loksahti auki. Huhhuh. Onneks on varmaan n. 150 kuvaa ja pari videota muistona. Seuraavana ohjelmassa on katsoa kaikki Disney -leffat. Hahah, kunnon huuma päällä.










I'm in looooove. 

- Janina

torstai 11. joulukuuta 2014

Good news






































































Hupskeikkaa kuukaus taas vierähtänyt edellisestä postauksesta. Hirmunen "kiire" ollut. Tässä välissä oon ehtinyt juhlia Suomen Itsenäisyyspäivää viskitehtaalla. Ja juonut viskiä kera kananmunan valkuaisen. Käynyt 5 (!!) kertaa pankissa tappelemassa, eikä mulla edelleenkään oo pankkitiliä. Oon syönyt ensimmäistä kertaa elämässä sushia ja espanjalaisia tapaksia. Oon hyppinyt tonttulakki ja jouluvillapaita päällä keskustassa. Viettänyt pikkujouluja äitin työkamujen kanssa. Oon laulanut niin paljon muiden kielten aakkoslauluja, etten enää osannut niitä suomeks. Plus kaikkea muuta ei niin järkevää. Mut mikä parasta, mä oon saanut töitä! Jihuu!! Nykyään mut siis löytää Pizza Hutista tarjoilemasta. 

Ihan kohta pitäis lähtee bussilla lentokentälle. Croissantit ja crepesit oottaa. Ja mä istun hiukset märkinä mun porojumpsuitissa, matkalaukku pakkaamatta. Tää matka on yks iso katastrofi. Vieläkään ei tiedetä miten päästään lentokentältä Pariisiin ja takas. Mut onneks tärkein homma on hoidettu, nimittäin Disneyland liput odottaa sähköpostissa. Eli siis, ens viikolla täällä kirjottelee vuoden vanhempi ja about +10 kiloa painavampi Janina. Jos siis ollaan vielä elossa... 


-Janina